Suomeksi | По-русски | In English | Anekdootteja ja muuta hilpeää | Twitteriin kirjoitettua

PERIMÄTIETO JA SUKUTUTKIMUS



Perimätieto on sukututkimuksen tärkeä osa-alue. Perimätieto voi kertoa sellaista, mitä ei ole missään asiakirjoissa, mutta perimätieto voi olla vääristynyttä, muuntunutta, vaikka se olisi totena kerrottu. Ihmisen muisti pettää, yhdistelee totuutta ja toivetta, ja usein toive muuttuu totuudeksi. Joskus olen nauranutkin, että jos kaikki kerrottu pitäisi paikkansa, jokainen esi-isämme ja esiäitimme olisi joko aatelista tai ulkomaista syntyperää. Perimätieto on talletettava, mutta tietoon on suhtauduttava suurella varauksella.

Mikä on sukututkijatovereitteni vanhin todennettu perimätiedon katkelma, joka pitää paikkansa? Omalla kohdallani mennään vuoteen 1777, mutta tämä vain sen takia, että tiedettiin, että suvussa oli neljä Paavo Jorosta peräkkäin, ja vanhin oli syntynyt kirkonkirjojen mukaan Parikkalassa 1777. Tietenkään vanhimman Paavo Jorosen syntymäaikaa ei suvussa tiedetty, tiedettiin vain pelkkä nimi.

Vanhin tarina, joka kertoo muutakin kuin nimen, ajoitettiin väärin. Sain kuulla  1980-luvun alussa Nyman-suvusta, että ”yksi Nyymanni on ollut sissinä jonkin perkeleen isonvihan aikana”. Tässä tarinassa lienee totuuden jyvä: artjärveläisestä Juho Nymanista on merkintä rippikirjassa ”död på Österbotten 1808”. Eli voisin kuvitella, että Nyman taisteli talonpoikaisissa sissijoukoissa silloin, kun Haminassa jo liehiteltiin uutta hallitsijaa. Oli sissinä Suomen sodan aikana, ei isonvihan.

Pikkupoikana onneksi ehdin jututtaa vanhoja sukulaisiani. Osaan kertoa, että esi-äitini veli,  syntynyt 1817, kärsi vapinataudista, osaan kertoa 1820-luvulla syntyneen esiäitini ulkonäön, osaan kertoa lapsena 1887 kuolleen sukulaiseni, mummoni sedän, viime vaiheet, tiedän paljon äitini isovanhempien 1899 pidetyistä häistä sirmakansoittajaa ja morsiamenryöstöä myöten. Ehdin haastatella mummoni tätiä vielä tämän kuolinvuoteella. Minua ei enää tunnettu, mutta sängyn pohjalla oltiin juttutuulella. Huomasin, että mummoni täti oli taantunut vuoteen 1902. Kaikki hänen kertomansa piti paikkansa: mummonsa oli juuri kuollut, veli oli muuttanut Viipuriin. ”Lupasi kirjoittaa, mutta ei ole kirjettä tullut”. Muistettiin naapuritkin, sukulaiset, kaikki. Veitsenterävästi.

Minulla on kymmeniä purkamattomia mikrokasetteja vuosilta 1981-1982, vihkokaupalla puhtaaksikirjoittamattomia haastatteluja. Jos eläkkeelle saakka sätkin, ei tule oloneuvoksenakaan aika pitkäksi.



Posted 11.01.2015

Lisää kommentti

« Back



Finnpoisk Tmi, Kaivonkatsojantie 2 B 51, 00980 HELSINKI, Puh. 0405115025