Suomeksi | По-русски | In English | Anekdootteja ja muuta hilpeää | Twitteriin kirjoitettua

INKERILÄISTEN VIESTI 22.6.2016


Tuhansien suhteiden solmija

 

TUHANSIEN SUHTEIDEN SOLMIJA

 

Suomen itäraja oli pitkään paksu, ja Neuvostoliitonkin piti olla ikuinen. Rajan ylittivät turistit ja ammattiystävät, mutta sukulaisten etsiminen rajan yli oli vaikeaa. Neuvostoliiton Punainen Risti näyttää auttaneen vain satunnaisesti. Moskovassa määrättiin, kuka saa löytää sukulaisiaan, kuka ei. Kansojen ei sallittukaan olla veljiä keskenään.

 

Glasnostin ja perestroikan myötä Neuvostoliitosta kuului kummia. Uskaliaimmat ottivat 1987 yhteyttä Suomen Pelastusarmeijaan, jonka Sotahuuto-lehteen alkoi tulla Neuvostoliitossa asuvien lähettämiä etsintäilmoituksia. Ilmoittauduin vapaaehtoiseksi avustajaksi: olin tehnyt sukututkimuksia jo pikkupojasta saakka, tunsin tietolähteet, osasin venäjää ja oli into auttaa. Kaikki tuntui siihen aikaan niin jännittävän eksoottiselta.  Ensimmäiset etsintäpyynnöt koskivat inkeriläisiä, Venäjän karjalaisia, loikkareita sekä Kronstadtin pakolaisia. Vuonna 1992 Suomi-Inkeri-seura perusti oman etsintäpalvelunsa, ja tiedustelujen määrä moninkertaistui. 2002 ryhdyin Venäjän televisiossa esitettävän Zhdi Menja –ohjelman avustajaksi, ja sen jälkeen etsintätapauksia olen käsitellyt tuhansia. Nykyisin suurin osa sukulaisetsinnästä koskee muita kuin suomalaisia. Yhteinen nimittäjä on Neuvostoliitto, ja viime aikoina olen etsinyt II maailmansodan aikaisia venäläisiä, puolalaisia, ukrainalaisia ja valkovenäläisiä natsi-Saksan pakkotyöläisiä, joista suuri osa pakeni sodan jälkeen Yhdysvaltoihin, Englantiin, Kanadaan, Australiaan.

 

Vuoteen 2010 etsintä oli kaiken ajan vievä harrastus – elantoni sain muualta. Vuonna 2011 perustin Finnpoisk Tmi –nimisen yrityksen, jonka yhtenä toimialana on kadonneiden sukulaisten etsintä.

 

Löydettyjen määrää en ole tarkkaan laskenut, mutta 3000 lienee lähellä oikeaa. Pelkästään Venäjän televisiolle olen löytänyt noin 2000, ja luku on suurempi, jos lasketaan mukana ne, jotka arvelen löytäneeni, mutta jotka eivät vastaa viesteihin. Olen ollut tekemässä noin 45 televisio-ohjelmaa Venäjän ykköskanavalle.

 

Olen nähnyt Suomen ja Neuvostoliiton historiaa ainutlaatuiselta yksilötasolta. Olen löytänyt vanhempia lapsilleen, sisaruksia, ja serkkuja jo melkein määrättömän paljouden. Muutamalle olen käynyt kertomassa heidän todellisen henkilöllisyytensä, olen tavannut kuolemaantuomittuja ja vain sattumalta pelastuneita, olen tavannut Stalinin vainojen uhreja, jotka joutuivat antamaan 30 vuotta elämästään vankileirien saaristolle.

 

Uskomattomia kohtaloita olisi kerrottavana paljon, ja olen parhaani mukaan yrittänyt tallettaa kaikki muistiinpanot ja kaiken kirjeenvaihdon. Arkistoa on kolme täyttä varastollista.  Suomessa olen ollut julkisuudessa tarkoituksellisen säästeliäästi: kyse on kuitenkin yksityisten ihmisten yksityisistä asioista. Aiheita toki olisi Iijokea suuremmalle teossarjalle.  Toinen syy Suomen mediahiljaisuuteen on se, että jos etsintäpyyntö tulee Venäjältä, sukulaiset yhdistän kymmeniä kertoja helpommin kuin jos ihmisiä lähdettäisiin etsimään entisestä Neuvostoliitosta 70 vuotta vanhoin tiedoin. Lopputulos olisi kuitenkin sama.

 

Suomalaisten kohtalo Neuvostoliitossa on ollut traaginen – mutta ei poikkeuksellinen. Minulla itselläni ei ole venäjänsuomalaisia juuria, enkä ennen  1980-luvun puoliväliä tiennyt juuri mitään venäjänsuomalaisista. Media vaikeni lähes täysin, ja vasta myöhemmin olen tajunnut, että olen elänyt lapsuuteni, nuoruuteni ja työikäni venäjänsuomalaisten jälkeläisten keskuudessa. Asiasta vain ei koskaan puhuttu.

 

Työ jatkuu. Toivottavasti edes osalla löydöistäni on pysyvä arvo. Ensi vuonna vietän 30-vuotistaiteilijajuhlaa. Taidettahan tämä vähän muistuttaa.

 

Finnpoisk Tmi

Timo Laakso






Posted 22.03.2016

Lisää kommentti

« Back



Finnpoisk Tmi, Kaivonkatsojantie 2 B 51, 00980 HELSINKI, Puh. 0405115025